Taimimyynti hiljenee talvitauolle

Syksy vaihtuu vähitellen talveksi ja se tietää vääjäämättä istutuskauden loppumista. Puutarhassa riittää kuitenkin vielä kaikenlaista tekemistä.

Lue lisää

Syksyllä kukitetaan kevät!

Syksyn kukkasipulisesonki on nyt käynnistynyt, ja istutuskautta voi jatkaa niin pitkään kuin maa vain säilyy sulana.

Lue lisää
Taimikasvatus

Taimikasvatusaika on täällä!

Monen viherpeukalon malttamattomana odottama siemenkausi on käynnistynyt vauhdilla ja tästä eteenpäin esikasvatettavaa riittääkin useamman kuukauden ajaksi.

Lue lisää

Viherlandian kuusimetsä

Joulun varmin kuusimetsä rakentuu vuodesta toiseen tänne Viherlandiaan. Kun kerran tiensä löytää Viherlandian kuusimetsään ei yleensä muita kuusikoita enää kaipaakkaan.

Lue lisää

Uusi pakkaamo on otettu käyttöön!

Viherkaupan hurjan kasvun siivittämänä seinät tulivat vastaan vanhassa lähettämössä jo viime keväänä. Jotta pystymme vastaamaan tulevien keväiden sesonkiin, piti alkaa miettimään uusia ratkaisuja.

Lue lisää

Tuotevalikoima laajenee

Viherkaupan koko pitkän historian ajan aina 90-luvulta asti on ollut lähtökohtana jakaa vihertietoutta. Nyt kolmannen toteutuksen jälkeen on tunne, että olemme oikeasti jonkun ison äärellä.

Lue lisää

Lähialue toimitukset käyttöön

Jyväskylän alueelle paljon odotettu ja kaivattu kuljetustapa on otettu käyttöön. Nyt vajaan viikon käytössä ollut kuljetusmuoto on osoittanut tarpeellisuutensa.

Lue lisää

Tilaukset Viherlandian valikoimasta

Miten tilaan Viherlandian tuotevalikoiman tuotteita mitä en löydä Viherkauppa.fi:stä

Lue lisää

Toimitusvalikoima laajenee Jyväskylässä

Viherkauppa.fi toimitusvalikoima laajenee Jyväskylässä lähiviikkoina.

Lue lisää