Uusi pakkaamo on otettu käyttöön!

18.03.2021

Viherkaupan hurjan kasvun siivittämänä seinät tulivat vastaan vanhassa lähettämössä jo viime keväänä. Jotta pystymme vastaamaan tulevien keväiden sesonkiin, piti alkaa miettimään uusia ratkaisuja. Viime syksynä katseet kääntyivät Iittalan tehtaanmyymälältä tyhjäksi jääneisiin tiloihin. Koronan ja Jyväskylässä haastavan liiketila tarjonnan takia, emme olleet löytäneet tilaan sopivaa vuokralaista. Nyt noin puolivuotta jälkeempäin tila on saatu käyttöön ja todettu erittän toimivaksi. Useampi pakkauslinjasto mahdollistaa nopean ja tehokkaan tavaravirran käsittelyn. Hyvin pitkälle mietitty logistiikka tuo helppotusta myös ruuhkahuippuihin.

Pakkaamon ja lähettämön yhteyteen siirrämme vielä myöhemmin keväällä noutopistetoiminnot. Näin lähetysten noudot ovat entistä turvallisemmat ja helpommat.

Nyt ei tule seinät heti vastaan.

Pidä siis linjastomme kiireisinä jatkossakin!