Pionit

Pionit ovat varsinaisia puutarhan kuningattaria; ylväitä, upeita ja taattuja katseenvangitsijoita. Pionilajikkeiden kirjo on valtava ja niistä löytyy taatusti jokaiselle jotakin; matalia ja korkeita, yksinkertaisia ja kerrottuja, tumman puhuvia ja heleän vaaleita. Ne ovat uljaita ryhmäperennoja jotka kruunaavat aurinkoisen paikan kukkapenkin. Valtaosa pioneistamme on kasvatettu tavanomaista suuremmassa, 2 litran vetoisessa, viljelyruukussa, ja laajan juuren ansiosta ne lähtevät nopeasti kasvuun ja saattavat tuottaa kukkia heti ensimmäisenä kasvukautenaan.
Näin onnistut pionien kanssa!
Pionit (Paeonia) viihtyvät aurinkoisella kasvupaikalla ravinteikkaassa, kalkitussa ja multavassa puutarhamaassa. Kasvualustalla tulisi olla syvyyttä 40-60cm. Niille on tärkeää että kasvualusta läpäisee liian kosteuden eikä jää hautomaan kosteutta liian pitkäksi aikaa. Pioni kannattaakin istuttaa kohopenkkiin, näin kasvu käynnistyy nopeasti ja ylimääräinen vesi pääsee valumaan pois taimen tyvialueelta.
Lue lisää
Pionia ei saa upottaa liian syvälle, vaan sen tyvisilmujen tulee jäädä istuttaessa maanpinnan tasoon. Lannoitteeksi sopivat kaikki puutarhan yleislannoitteet, mutta erityisen loistokkaan lopputuloksen saa käyttämällä eloperäisiä lannoitteita kuten palanutta hevosenlantaa sekä pitkävaikutteista luujauhoa.
Pionit arvostavat kasvurauhaa ja kukkivat sitä runsaammin mitä paremmin ne ovat asettuneet kasvupaikalleen. Niitä voi silti tarpeen mukaan siirtää ja jakaakin joko varhain keväällä tai kasvuston lakastuttua syksyllä, tällöin kukintaan voi kuitenkin tulla pieni tauko. Katso tarkemmat lajikekohtaiset vinkit kunkin kasvin kohdalta.
Näytetään tulokset 1–12 / 70
-
Kiinanpioni ‘Madame de Verneville’; At,2L
Paeonia lactiflora 'Madame de Verneville'
24,00 € / kpl Lisää ostoskoriin -
Kiinanpioni ‘Dr.Alexander Fleming’; At,2L
Paeonia lactiflora 'Dr.Alexander Fleming'
25,00 € / kpl Lisää ostoskoriin -
Kiinanpioni ‘Elsa Sass’; At, 2L
Paeonia lactiflora 'Elsa Sass'
44,00 € / kpl Lisää ostoskoriin -
Kiinanpioni ‘Wladyslawa’, At,2L
Paeonia lactiflora 'Wladyslawa'
27,00 € / kpl Lisää ostoskoriin -
Kiinanpioni ‘Madame Furtado’; At, 2L
Paeonia lactiflora 'Madame Furtado'
26,00 € / kpl Lisää ostoskoriin -
Pioni ‘Scarlet O’Hara’; At,2L
Paeonia 'Scarlet O'Hara'
24,00 € / kpl Lisää ostoskoriin -
Kiinanpioni ‘Duchesse de Nemours’; At,2L
Paeonia lactiflora 'Duchesse de Nemours'
25,00 € / kpl Lisää ostoskoriin -
Kiinanpioni ‘Gene Wild’; At,2L
Paeonia lactiflora 'Gene Wild'
32,00 € / kpl Lisää ostoskoriin -
Pioni ‘Henry Bockstoke; At
Paeonia 'Henry Bockstoke'
29,90 € / kpl Lisää ostoskoriin -
Kuolanpioni; At
Paeonia anomala
30,00 € / kpl Lisää ostoskoriin -
Kiinanpioni ‘Shirley Temple’; At,2L
Paeonia lactiflora 'Shirley Temple'
26,00 € / kpl Lisää ostoskoriin -
Pioni ‘Flame’; At, 2L
Paeonia 'Flame'
24,90 € / kpl Lisää ostoskoriin