Perennojen juurakot

Perennojen juurakkomyynti alkaa ensimmäisten lajikkeiden osalta helmikuussa, ja valikoima täydentyy maaliskuun aikana. Toimitukset ovat ensimmäisten lajikkeiden osalta jo käynnissa ja alkavat maaliskuussa saapuvien lajikkeiden osalta viikolla 10/2024.

Perennojen kasvatus onnistuu perinteisten taimien lisäksi myös juurakoista. Tarvitset vain laadukasta perenna- tai puutarhamultaa tai turvetta, kasvatusruukkuja ja valoisan kasvatustilan. Taimet tulee karaista ennen ulosistuttamista, sillä sisätiloissa varttuneen perennan alut ovat alkukaudesta herkkiä kylmälle. Esikasvatus kannattaa aloittaa hieman maantieteellisestä sijainnista riippuen maaliskuun lopun-huhtikuun lopun välisenä aikana, ja juurakoita kannattaa säilyttää siihen saakka pimeässä ja viileässä (lämpötila +1-+8) paikassa jotta kasvu ei käynnisty liian aikaisin. Esimerkiksi jääkaappi sopii tähän tarkoitukseen täydellisesti!

Tuotteiden myyntiaika keväällä on lyhyt sillä ne siirtyvät maaliskuun puolivälin jälkeen omaan kasvatukseemme ja kehittyvät myöhemmin toukokuussa myyntiin tuleviksi oman tuotantomme perennoiksi. Ole siis ajoissa liikkeellä!

Valitun kaltaisia tuotteita ei löytynyt.