Pionit
Pionit ovat varsinaisia puutarhan kuningattaria; ylväitä, upeita ja taattuja katseenvangitsijoita. Pionilajikkeiden kirjo on valtava ja niistä löytyy taatusti jokaiselle jotakin; matalia ja korkeita, yksinkertaisia ja kerrottuja, tumman puhuvia ja heleän vaaleita. Ne ovat uljaita ryhmäperennoja jotka kruunaavat aurinkoisen paikan kukkapenkin. Valtaosa pioneistamme on kasvatettu tavanomaista suuremmassa, 2 litran vetoisessa, viljelyruukussa, ja laajan juuren ansiosta ne lähtevät nopeasti kasvuun ja saattavat tuottaa kukkia heti ensimmäisenä kasvukautenaan.
Näin onnistut pionien kanssa!
Pionit (Paeonia) viihtyvät aurinkoisella kasvupaikalla ravinteikkaassa, kalkitussa ja multavassa puutarhamaassa. Kasvualustalla tulisi olla syvyyttä 40-60cm. Niille on tärkeää että kasvualusta läpäisee liian kosteuden eikä jää hautomaan kosteutta liian pitkäksi aikaa. Pioni kannattaakin istuttaa kohopenkkiin, näin kasvu käynnistyy nopeasti ja ylimääräinen vesi pääsee valumaan pois taimen tyvialueelta.
Lue lisää
Pionia ei saa upottaa liian syvälle, vaan sen tyvisilmujen tulee jäädä istuttaessa maanpinnan tasoon. Lannoitteeksi sopivat kaikki puutarhan yleislannoitteet, mutta erityisen loistokkaan lopputuloksen saa käyttämällä eloperäisiä lannoitteita kuten palanutta hevosenlantaa sekä pitkävaikutteista luujauhoa.
Pionit arvostavat kasvurauhaa ja kukkivat sitä runsaammin mitä paremmin ne ovat asettuneet kasvupaikalleen. Niitä voi silti tarpeen mukaan siirtää ja jakaakin joko varhain keväällä tai kasvuston lakastuttua syksyllä, tällöin kukintaan voi kuitenkin tulla pieni tauko. Katso tarkemmat lajikekohtaiset vinkit kunkin kasvin kohdalta.
Näytetään tulokset 13–24 / 80
-
Kiinanpioni ‘Charlie’s White’; At,2L
Paeonia lactiflora 'Charlie's White'
22,00 € / kpl Lisää ostoskoriin -
Kiinanpioni ‘Red Sarah Bernhardt’; At,2L
Paeonia lactiflora 'Red Sarah Bernhardt'
29,00 € / kpl Lisää ostoskoriin -
Kiinanpioni ‘Zemchuznaja Rossip’; At,2L
Paeonia lactiflora 'Zemchuznaja Rossip'
55,00 € / kpl Lisää ostoskoriin -
Kiinanpioni ‘Top Brass’; At,2L
Paeonia lactiflora 'Top Brass'
32,00 € / kpl Lisää ostoskoriin -
Kiinanpioni ‘Marylen’; At,2L
Paeonia lactiflora 'Marylen'
38,00 € / kpl Lisää ostoskoriin -
Kiinanpioni ‘Big Ben’; At, 2L
Paeonia lactiflora 'Big Ben'
29,00 € / kpl Lisää ostoskoriin -
Pioni Itoh-hybridi ‘First Arrival’; At
Paeonia Itoh-hybr. 'First Arrival'
46,00 € / kpl Lisää ostoskoriin -
Kiinanpioni ‘Candy Stripe’; At, 2L
Paeonia lactiflora 'Candy Stripe'
39,00 € / kpl Lisää ostoskoriin -
Pioni Itoh-hybridi ‘Old Rose Dandy’; At
Paeonia Itoh-hybr. 'Old Rose Dandy'
49,00 € / kpl Lisää ostoskoriin -
Kiinanpioni ‘Angel Cheeks’; At, 2L
Paeonia lactiflora 'Angel Cheeks'
24,00 € / kpl Lisää ostoskoriin -
Kiinanpioni ‘Margaret Truman’; At, 2L
Paeonia lactiflora 'Margaret Truman'
26,00 € / kpl Lisää ostoskoriin -
Pioni itoh-hybridi ‘Callie’s Memory’; At, 2L
Paeonia itoh-hybr 'Callie's Memory'
58,00 € / kpl Lisää ostoskoriin