Myös kesällä voi istuttaa!

21.07.2023

Kesä on monen epäilyistä huolimatta kelpoa istutusaikaa, ja taimitarjonta vähintäänkin mainio. Kuoppien kaivaminen tarjoaa myös hyvää hyötyliikuntaa kesä-löhöilyn lomaan, ja tässä lajissa työnsä tuloksen näkee välittömästi.

Kesäistutuksissa tärkeintä on huolehtia uusien kasvien riittävästä vedensaannista, etenkin silloin kun taivas ei tarjoa runsaita, säännöllisiä sateita. Kastelussa tärkeintä on hoitaa se kerralla kunnolla – siis reilulla vesimäärällä hitaasti imeyttämällä. Silloin vesi ehtii muuallekin kuin pintajuurien iloksi ja kosteus säilyy kasvualustassa pidempään.

Kun kastelun hoitaa kunnolla, ei letkun tai kannun varressa tarvitse olla joka päivä vaan 2-3 krt/vko riittää yleensä mainiosti.

Huolehdi myös istutuslannoituksesta ja kalkituksesta, mutta huomioi ajankohta; jos uusi taimi saa liian lähellä syksyä voimakkaan typpilannoituksen, lähtee se helposti reiluun kasvuun mutta ei sitä johtuen ehdi tuleentua talveen. Tällöin tuloksena on yleensä nuorien versojen paleltuminen. Näin heinäkuun lopulla paras istutuslannoite onkin Syyslannoite, esimerkiksi tämä Kekkilän Syyslannoite Plus+ ( https://www.viherkauppa.fi/tuote/syyslannoite-plus-5l/ ) , se vahvistaa kasvien talvenkestoa sekä edistää juurtumista.

Myös kalkki on hyvä sekoittaa maahan heti istutusvaiheessa, näin se saadaan juurien alapuolelle ikäänkuin reserviin odottamaan kasvin kasvua. Tulevina vuosina kalkkia on hyvä lisätä pintamaahan joka toinen vuosi, tällöin maan pH pysyy optimaalisena ja ravinteet sen myötä kasvien hyödynnettävissä. Lisää lannoitetietoutta löytyy esimerkiksi Kekkilän kattavilta verkkosivuilta osoitteesta https://www.kekkila.fi/

Saamme varastoomme täydennyksiä viikoittain ja esimerkiksi ruusut, lehti- ja hedelmäpuut sekä koristepensaat ovat nyt rehevimmillään. Myös arempia lajikkeita on hyvä saatella kasvupaikoilleen nyt kun talveen on vielä aikaa – juuret ehtivät levittäytyä ja kasvi asettua niin sanotusti aloilleen ennen pakkasten tuloa. Tutustu esim. komeisiin koristepuihin ( https://www.viherkauppa.fi/tuoteryhma/ulkokasvit/lehtipuut/koristepuut/ ), hurmaaviin ruusuihin ( https://www.viherkauppa.fi/tuoteryhma/ulkokasvit/pensaat/ruusun-taimet/ ) ja satoisiin marjakasveihin ( https://www.viherkauppa.fi/tuoteryhma/ulkokasvit/pensaat/marjapensaat/ ).